Ajan hermolla oli Marx,
sanotaan,
minkä ajan,
jonkin toisenko ehkä?
Vai myös meidän ajan kynnyksellä,
huvittuneena, loppujen lopuksi, tänne kurkistellen,
vilkuillen ja päissään katulamppuja kuin luddiitti tuhoten.
Kylläpä siitä nautin, kun luin että herra Marx ystävineen,
juovuspäiten,
kivitti lontoolaisia katulyhtyjä iltamyöhällä,
kun tihutyön seuraukset oli kerrankin heti havaittavissa.
Moskovassakin olisivat vittuuntuneet
tällaisesta typeryydestä,
linnaan nulikan laittaneet,
Siperialla poikaa uhanneet,
paskatyypin pois päiviltä hoitaneet.
Sillä ei tuollainen marxilaisuus
kuulu sosialistiseen sivistykseen,
ei edes kapitalismin rappioon,
jossa sentään hullujakin,
ja juoppoja,
ymmärretään ja hyysätään..
Tuskinpa vaan
remmissä oli herra Engels.
Hän sentään oli kunnon mies,
otti kontolleen juopon lapset,
äpärät ja tunnustetut,
joiden äijä lemusi viinalle,
eikä päässyt edes rautateille.
Siellä nimittäin tutkittiin
jo tuolloin miehen käsialaa
ja siitä juoppous ja epäluotettavuus
helposti havaittiin.
Mutta niin se vain on,
että kun on itsekin ulkona ja kadulla,
näkee Marxin totuudet selvemmin,
kirkkaammin ymmärtää,
että katulamppuja
voi sentään aina kivittää.
© Mikko Lahtinen (1996)