Hic Rhodus

Radikaali Snellman machiavelliläis-gramscilainen näkökulma Aluksi: Subjektiivinen lähtökohta Kiinnostukseni J.V. Snellmanin ajattelua ja toimintaa kohtaan on syntynyt suomalaisen yhteiskunnan autonomian ajan historiaa koskevien tutkimusteni myötä, mutta saanut subjektiivisen pontensa siitä inspiroivasta vaikutuksesta, jonka Snellmanin kirjoitukset ovat minulle tarjonneet. Suomen historiaan suuntautuvien tutkimusteni varsinaisena kohteena on suomalaisen kapitalismin, luokkayhteiskunnan ja nationalismin historia autonomian ajalla ja itsenäisyyden alkuvaiheissa. Lisäksi ja ohessa olen etsinyt – yleensä turhaan – yksittäisiä suomalaisia intellektuelleja, joista innostuisin kirjoittamaan oman ja erillisen esityksensä. Millaisia aineksia tarvitsen tällaisen subjektiivisen innostuksen syntymiseksi? Machiavellin, Humen, Marxin ja Gramscin tutkijana kriteerini ovat muun muassa seuraavat. Toden teolla kiinnostuakseni intellektuellista tämän tulee todella olla intellektuelli, kirjoittaja,

Oulun yliopisto, humanistinen tiedekunta Lectio praecursoria 15.12.2006 J.V. Snellman filosofi-intellektuellina Arvoisa kustos, arvoisa vastaväittäjä, arvoisa yleisö, “Pelkästään ajattelijansa päässä ajatus on voimaton”, kuuluu teesi, jonka Johan Vilhelm Snellman formuloi Saiman kirjallisuusliitteessä maaliskuussa 1844. Teesistä on myös oman Snellman-tutkimukseni johtoteemaksi, semminkin kun hän jatkoi: “Vasta kun ajatus tulee ulos, elämään, se näyttää kykynsä kehitellä itseään. Ja tämä kehittely vie myös tiedettä eteenpäin paljon enemmän kuin ajattelijan terävimmitkään spekulaatiot. Filosofian suurimmat edistysaskeleet on otettu silloin, kun ajatus tällä tavoin on osoittanut kuuluvansa koko kansakunnan ja koko ihmiskunnan elämään.” (KT6, 197) Snellmanin näkemys ja vaatimus ajattelun, tieteen ja filosofian, tai konkreettisemmin yliopiston ja sen jäsenten, likeisestä yhteydestä kansa- ja ihmiskunnan jokapäiväiseen elämään yhdistää hänet “praksiksen filosofian” linjaan, joho

Arvoisa kustos, arvoisa vastaväittäjä, hyvä yleisö Gustave Flaubert, joka työsti viime vuosisadan loppupuolella Valmiiden ajatusten sanakirjaansa, selvittää sanan ‘machia¬vellismi’ kohdalla: “Hirmuinen ja kauhistuttava ilmaus, jota ei voi lausua tuntematta väristyksiä selkäpiissään”. Tietenkin Flaubertin äänessä on ironiaa. Valistuneen edeltäjänsä Rousseaun lailla hän itse tiesi, ettei Machiavelli ole sama asia kuin tyrannien machiavellismi. Tai että jokainen machiavellistiksi leimattu olisi välttämättä tyranni. Olivatko machiavellismi ja Machiavelli sitten sama asia Flaubertin kanssakansalaisille? ‘Machiavel¬lismia’ edeltävässä hakusa¬nassa ‘Machiavelli’, Flaubert esittää: “‘Varsinainen lurjus’, vaikkette olekaan lukenut hänen kirjoituksiaan.” Ehkä oli niin, että 1800-luvun puolivälissä ja sen jälkeen elänyt porvaristo — siis Flaubertin lukijakunta — todellakin ajatteli, että Machiavelli on lurjus, joka Ruhtinaassaan opettaa muille lurjuksille hirmuisia ja kauhistuttav

Mikko Lahtinen Syyttäjä kansalaisen silmin Valtakunnallinen syyttäjäpäivä 30.11.2007 Arvoisat kuulijat! Kiitän lämpimästi tilaisuudesta päästä puhumaan Syyttäjäpäiville ja samalla Valtakunnansyyttäjänviraston 10-vuotisjuhlaan. Siitä huolimatta, että en joudu esittämään teille puolustuspuhetta, vaan juhlapuheen, oloni on hieman tukala. Olettehan te juridiikan ammattilaisia, kun minä puolestani olen amatööri, siis tässä suhteessa "tavallinen kansalainen". Toisaalta minulta on pyydetty puheenvuoroa aiheesta "syyttäjä kansalaisen silmin". Kun omat silmäni ovat kansalaisen silmät, ja kun itsekin katselen syyttäjää ja oikeuslaitosta ikään kuin ulkoapäin, niin ehkä voin esittää teille sellaisen näkökulman, joka alan ammattilaisen on vaikeampi ottaa. Toimin kuin Niccolò Machiavelli, joka ilmoitti Ruhtinas-teoksensa omistuskirjoituksessa selvittävänsä ruhtinaalle, miltä tämä "kansanmiehen" silmin katsottuna näytti. Ruhtinaan sokea piste oli siis ruhtinas itse.

Ajan hermolla oli Marx, sanotaan, minkä ajan, jonkin toisenko ehkä? Vai myös meidän ajan kynnyksellä, huvittuneena, loppujen lopuksi, tänne kurkistellen, vilkuillen ja päissään katulamppuja kuin luddiitti tuhoten. Kylläpä siitä nautin, kun luin että herra Marx ystävineen, juovuspäiten, kivitti lontoolaisia katulyhtyjä iltamyöhällä, kun tihutyön seuraukset oli kerrankin heti havaittavissa. Moskovassakin olisivat vittuuntuneet tällaisesta typeryydestä, linnaan nulikan laittaneet, Siperialla poikaa uhanneet, paskatyypin pois päiviltä hoitaneet. Sillä ei tuollainen marxilaisuus kuulu sosialistiseen sivistykseen, ei edes kapitalismin rappioon, jossa sentään hullujakin, ja juoppoja, ymmärretään ja hyysätään.. Tuskinpa vaan remmissä oli herra Engels. Hän sentään oli kunnon mies, otti kontolleen juopon lapset, äpärät ja tunnustetut, joiden äijä lemusi viinalle, eikä päässyt edes rautateille. Siellä nimittäin tutkittiin jo tuolloin miehen käsialaa ja siitä juoppous ja epäluotettavuus helposti h

Suomen synty filosofisena ilmiönä Esitelmä Tampere-talon Suuressa filosofiatapahtumassa 3.4.2005 Ilmoittamani otsikko Suomen synty filosofisena ilmiönä viittaa kahteen suuntaan – sen lisäksi, että se viittaa Risto Alapuron teokseen Suomen synty paikallisena ilmiönä – toisaalta Suomen syntyhistoriaan, toisaalta tämän ilmiön filosofisiin ulottuvuuksiin. Ilmiön filosofisuus voidaan edelleen tulkita kahdella tavalla. Voimme tutkia sekä filosofian tosiasiallista asemaa, roolia ja vaikutusta Suomen synnyssä että Suomen syntyä filosofisesta näkökulmasta. Ensi mainitussa tutkimuksen kohteena on suomalaisen filosofian historia yhteyksissään Suomen synnyksi nimitettyyn ilmiöön, jälkimmäisessä Suomen synnyn ilmiö filosofisin käsittein ja teorioin tematisoituna. Seuraavassa ei ole kuitenkaan mahdollista ryhtyä kumpaankaan tehtävään vakavissaan. Ne ovat liian laajoja yhdessä esitelmässä tarkasteltaviksi. Tyydynkin tarkastelemaan Suomen synnyn eräitä olennaisia piirteitä ja nostamaan tätä taustaa va