Hic Rhodus

Mikko Lahtinen Anni mirabiles – Aatos ja tamperelainen filosofia 1990-luvun alkupuolella Juhlapuhe Tampereen yliopiston filosofian ainejärjestö Aatoksen 50-vuotisjuhlassa 11. maaliskuuta 2023 Hyvät ystävät! Kiitän lämpimästi kutsusta tulla puhumaan Aatoksemme 50-vuotisjuhlaan. Tosin kutsun esittäjiä voi moittia mielikuvituksen puutteesta, sillä pidin juhlapuheen myös 30-vuotisjuhlassa vuonna 2005 (sekin löytyy blogistani Hic Rhodus ) – siis 18 vuotta sitten. Vaikuttaa siltä, että filosofit eivät saavukaan paikalle vasta juhlien jälkeen, post festum , kuten Hegel väitti, vaan jopa kaksi vuotta etuajassa! Tai sitten on niin, että vuonna 2005 he olivat vielä tosihegeliläisiä ja kokoontuivat kaksi vuotta myöhässä. Alkuviikosta sainkin kuulla, että uusi tutkimus paljastaa Aatoksen syntyneen jo 1973. Kutsun välittänyt Aatoksen nykyinen puheenjohtaja Vasko Pantzar kirjoitti minulle, että ”Aatos on kuulemma 1980-luvun lopulla ja 1990-luvulla aktivoitunut kunnolla … Kuulisimme mieluusti ajatu

Taiteilijaelämää alla ja yllä realismin Raimo Viitalan elämäntyönäyttelyn avajaisissa Jaatsilla Sastamalassa 10.6. 2021 Hyvät ystävät! Uusi tuttavuus En ehtinyt henkilökohtaisesti tutustua taitelija Raimo Viitalaan. Toki hänen nimensä, kirjoituksensa Tyrvään Sanomissa ja persoonallinen figuurinsa olivat minullekin jollakin tapaa tuttuja jo lapsuudesta. Mutta hänen näyttelyissään en ole käynyt, en myöskään muistonäyttelyssä täällä Jaatsilla vuonna 1992 – elelin silloin Tampereella.   Olenkin nyt ensi kertaa Raimo Viitalan näyttelyssä. Eräät hänen paikkakuntamme julkisissa tiloissa olevat työt olivat kuitenkin jo lapsena pistäneet silmääni. Erityisesti mieleeni on jäänyt terveyskeskuksen odotustilassa kai edelleenkin oleva vihreäsävyinen öljyvärimaalaus kirurgeista työssään. Samoin olin nähnyt Viitalan maalaamia muotokuvia eräiden tuttavaperheiden kodeissa. Puhettani varten olen tutkaillut kuvia hänen töistään ja lukenut hänen taide- ja kirja-arvostelujaan ja muita kirjoituksiaan. Viita

 Mikko Lahtinen HÄMEENKATU Prologi Kansalaisyhteiskunta-kurssille (Tampereen yliopistossa keväällä 2020) Hämeenkatu on nyt hiljainen, poikkeustilassa, mutta voimme tehdä virtuaalisen kävelyn tälle Tampereen pääkadulle muistellen sitä sellaisena kuin se on normaalioloissa: vilkkaana ja eloisana ihmisten ja asioiden kohtaamispaikkana. Voit lukea seuraavan pikku kirjoituksen ikään kuin kulkureittinä ”kansalaisyhteiskuntaan” sellaisena kuin se Hämeenkadulla näyttäytyy – näyttäytyy, mutta ei paljasta itseään, vaan myös peittää itsensä kadun monenkirjavuuteen. Kuitenkin kansalaisyhteiskunta yhteyksissään yhteiskuntamuodostuman muihin ulottuvuuksiin tai osatekijöihin on Hämeenkadulla monin tavoin läsnä. Hämeenkatu on yhtä aikaa ja sekoittuneesti taloutta, politiikkaa, kulttuuria; julkista ja yksityistä monissa eri muodoissaan ja ulottuvuuksissaan; valtiota, kansalaisyhteiskuntaa, taloutta; mainontaa, kulutusta, markkinoita; työtä ja tuotantoa, koti- ja perhe-elämää; paikallista, kansallista,

Maailman mitassa arvioituna suomalaisen kulttuurin ehdoton huippusaavutus on kirjastolaitoksemme. Kirjasto on lakiin kirjattu peruspalvelu, joka jokaisen kunnan tulee järjestää joko yksin tai yhdessä muiden kanssa. Kirjastot eivät ole "lainastoja", vaan paikallisia hyvinvointikeskuksia, hyvän elämän tyyssijoja. Suomalainen kirjastoalan asiantuntemus ja siihen perustuva koulutus on sekin parasta maailmassa. Uusien kirjastorakennustemme avarat ja valoisat tilat upeine kalusteineen kertovat asiakasta kohtaan osoitetusta arvostuksesta. Kirjastot ovat kaikkien käytettävissä – ja kaikki väestöryhmät niitä myös käyttävät. Kirjastomme ovat suomalaista tasavertaisuutta ja hyvinvointia parhaimmillaan. Kirjastomme ovat myös vaikeuksissa. Määrärahoja leikataan, aukioloaikoja lyhennetään, sivukirjastoja lakkautetaan. Pelkkä puolustustaistelu ei riitä. Tarvitaan myös uusia ajatuksia ja intomielisiä näkemyksiä kirjastojen kehittämisestä paikallisen hyvinvoinnin perustekijöinä. Kirjasto

Julkaistu lyhynnettynä versiona Alueviestissä 19.1.2011 ja Tyrvään Sanomissa 20.1.2011 Päätös pitää Sastamalan pääkirjaston kiinni lauantaisin on toki huono asia. Tämä on kuitenkin vain jäävuoren huippu. Kaupunkimme kirjastotoimen ongelmien syyt ovat huomattavasti syvemmällä ja kehittämishaasteet sen mukaiset. Niissä ei ole kysymys vain tämän lakisääteisen peruspalvelun rahoituksesta, vaan myös sen tarkoituksenmukaisesta käytöstä. Sen sijaan, että Sastamalan kirjastopalveluja arvioidaan vain raskaaksi koettuna menoeränä, kirjastojamme tulisi määrätietoisesti kehittää Kirja-Sastamalan olennaisena ulottuvuutena ja kunnallisen hyvinvoinnin perustekijänä. Nyt olemme ajautumassa tilanteeseen, jossa on syntymässä perin ikävä vastakkainasettelu todella lupaavan valtakunnallisesti merkittävän toiminnan (Vanhan kirjallisuuden päivät ja Pukstaavi) ja paikallisen peruspalvelun (kirjastot) välillä: VKP ja Pukstaavi kukoistavat, kirjastopalvelut näivettyvät. Tällainen asetelma ei voi olla k

Mikko Lahtinen Fredrik Cygnaeus aristokraatti – demokraatti (Tämän artikkelin suppea versio on ilmestynyt niin & näin -lehden numerossa 3/2008, ks. myös http://filosofia.fi/tallennearkisto/tekstit/3930) Elkötte, etinen kansa, Lasta kaltoin kasvatelko Luona tuhman tuuittajan, Vierahan väsyttelijän! Lapsi kaltoin kasvattama, Poika tuhmin tuuittama Ei tule älyämähän, Miehen mieltä ottamahan, Vaikka vanhaksi eläisi, Varreltansa vahvistuisi. Jo vuonna 1907 Fredrik Cygnaeuksen (1807–1881) syntymän satavuotismuistojuhlaa vietettäessä valitettiin, että tämä suomalaisuusliikkeen ”suuroriginelli” oli vieras ja unohdettu uuden vuosisadan ihmisten keskuudessa. Juhlavuosi 2007 osoitti, ettei Cygnaeus ole täysin unohtunut historian hämärään, vaikka massamedia ei päivänsankaria juuri mitenkään noteerannutkaan. Cygnaeuksen elämänvaiheet, persoonallinen karaktääri sekä kirjoitukset häneltä ja hänestä ansaitsevat huomiota – eivät vain ”antikvaaris-museaalisista” syistä, vaan in